Ratsastuksen opetus

Kotitallillani voit käydä opettelemassa  ja oivaltamassa ratsastus- ja hevostaitoja. Toivon, että ihmiset oppisivat löytämään hevosesta ystävän ja kumppanin ja hevonen ihmisestä yhtälailla.

 On oppilaan ja hevosen edun mukaista löytää luottavainen yhdessäolo ja-tekeminen. On tärkeää tutustua ensin toisiinsa ja päästä samalle aaltopituudelle mahdollisimman hyvin niin, että molemmat seisovat ensin omilla jaloillaan.  Näin maastakäsin voidaan  harjoitella ja oppia: hevosen liikkumista, sen tapaa reagoida sinuun ja sinun tapaasi reagoida hevosen juttuihin.

Oikea kehon käyttö ja hengitys vaikuttavat myös meidän mieleemme ja lopulta koko yhteistyö hevosen kanssa perustuukin pääasiassa siihen, miltä meistä tuntuu ja miten välitämme sen tunteen. Meidän tulisikin ratsastaa lähinnä mielellämme eikä vain mekaanisin merkein.

Pyrin ratsastuksen opetuksessa auttamaan sinua ratsastajana löytämään ja tuntemaan hevosen liikkeen ensin seuraamalla sitä ja sitten liikkumalla itse niinkuin toivoisit teidän ratsukkona yhdessä liikkuvan. Tulet saamaan hevosen liikkumaan sinun mukaasi kuin tanssissa. 

Hevosen liike on keinuvaa ja sinun lantiosi hyvässä istunnassa tekee samaa liikettä. Lantiosi liikkuu kuin hevosen lantio ja liikken oivaltaminen auttaa sinua huomaamaan, mitä jalkaa hevonen kulloinkin käyttää ja sitä kautta pystyt auttamaan hevosta tekemään juuri sen liikkeen, kun siltä odotat. Itseasiassa antamalla hevoselle tilaa siihen suuntaan ja/tai siihen liikkeeseen, kun haluat, hevonen täyttää sen tilan ja niin onkin jo tanssia saatu aikaiseksi.

Teemme ratsastuksesta positiivista emmekä etsi virheitä. Virheitä tulee ja ne on nähtävä aarteina, jotka opettavat. Liika suorittaminen ja " tekninen ratsastaminen" jättää uusien liikkeiden  löytämisenja  tuntemisen  jalkoihinsa. Pienetkin onnistumiset päästävät sinut flow tilaan, kun tunne ja tunteminen ovat tavoitteena.

Tasapainoista istuntaa ja sen perustuksia harjoittelemme myös ilman hevosta mm.Human toolin ja jumppapallon avulla. Tasapaino ja oikeaoppinen asento hevosen selässä tekevät ratsastuksesta turvallisempaa ja toki myös helpompaa. Sen kautta ohjasotteista saamme myös pääasiassa kuntelevan avun aktiivisen käytön sijaan.

Kun pienestikin pääset kokemaan vaikutuksesi hevoseen, siitä alkaa antoisa tie vähän ehkä erilaisen ratsastuksen saloihin ja kumppanuuteen hevosen kanssa.

Kaikki yhteistyö pitää perustua luottamukseen ja kunnioitukseen ilman väkivaltaa. Ns. liiderin asema ansaitaan olemalla itse rakastava, rakastettava, luotettava ja kunnioittava kumppani, jota hevonen haluaa seurata. Nämä samat opithan pätevät myös ihmissuhteisiin. Hevosella  täytyy olla myös mahdollisuus kertoa milipiteensä ja sen on tärkeä antaa huomata, että sitä kuunnellaan. Yhteistyö on kommunikointia ja pohjautuu siihen, että molemmat saavat siitä jotain.

Hevosen tyytyväisyys tekee siitä myös turvallisen kumppanin ja ratsastaja voi löytää todellisen yhteistyön tunteen.

Kuolaimettomat suitset käytössä:

Omilla hevosillani en käytä lainkaan kuolaimia ja toivon, että mahdollisimman moni olisi valmis kokeilemaan vastaavia, jotka eivät aiheuta kipua. Toki kuolaimillakin voidaan ratsastaa kivuttomasti, kunhan kuolain on hevoselle sopiva ja ratsastaja hallitsee kätensä vaikutuksen.
Cross over bitles Bridlle malliset suitset, Side pullit tai kapsoni tuntuvat ratsastajalle lähes samalta kuin normaalit suitset, mutta hevonen on usein luottavaisempi ja tyytyväisempi, kun sen suu saa olla rauhassa. 

Muun mallisia hyviä kuolaimettomia suitsia on myös markkinoilla nykyään.

Hevosella niinkuin muillakin eläimillä suu on tarkoitettu syömistä ja juomista varten ja se on herkkä. 
Kokeilepa vaikka painaa jollain kovalla esineellä omaan ikeneeseesi ja kolauttaa esim. lasilla hampaitasi vasten. -hevonen tuntee samoin. 

Kuolaimettomuus saattaa ratkaista ratsastuksen ongelmia ja ehkä huomaat, että sinulla onkin allasi parempi hevonen kuin luulitkaan. Kaikille hevosille nämä eivät kuitenkaan sovellu.
Ohjasavut saavat helposti olla myös pienempiä ja herkempiä ilman kuolaimia.

Käyn opettamassa näitä asioita sekä  ratsastajille, että hevosille myös heidän kotitalleillaan sekä Majan tallilla Lempäälässä


VOIT TULLA HARRASTAMAAN HEVOSIA MYÖS RATSASTAMATTA
 Maastatyöskentely ja vain hevosen seurasta nauttiminen on myös hieno tapa harrastaa hevosia. Voit tulla tunnille myös tätä kokemaan ja nauttimaan.

 On oppilaan ja hevosen edun mukaista löytää luottavainen yhteistyö ja tutustua ensin toisiinsa niin, että molemmat seisovat omilla jaloillaan.  Näin maastakäsin voidaan  harjoitella myös monia ratsastukseenkin liittyviä asioita.


Oikea kehon käyttö vaikuttaa myös meidän mieleemme ja mieli kehoomme ja lopulta koko yhteistyö hevosen kanssa perustuukin pääasiassa siihen, miltä meistä tuntuu ja miten välitämme sen tunteen. Meidän tulisikin ratsastaa lähinnä mielellämme eikä vain mekaanisin merkein.

Hinnat

- Yksityistunti kotitallillani maasta 40€ (alv 10%), ratsain 50€

- Omalla hevosella 35/yksit.tunti (alv 24%)

- Tunnit muualla alk. 50€/tunti. (alv 24%)

- Kaksituistunti 35€/rats (alv 24 %)

-Pidän tunteja myös Majan tallilla lempäälässä. Tämä on sunnuntaisin mahdollista ratsastuskoulun hevosilla: (muutakin päiviät mahdollisia)

 -Yksityistunti ratsain 120€, kahdelle 90€/ratsastaja ja 3-4 ratsastajaa 55€/ratsastaja.

 -Yksit. tunti maastakäsittelyä/maastaratsastusta 100€

Hevosen vuokra sisältyy hintoihin.

 - Matkakulut  etäisyydestä riippuen lisätään tarvittaessa.

Hevostaidot

Hevosmiestaidot merkitsevät minulle hevosen mahdollisimman luonnonmukaista kohtelua, kommunikointia ja hoitoa niin, että sen kanssa päästään yhteistyöhön, mikä ei ole hevosen käyttämistä ja kohtelua harrastevälineenä vaan sen kohtelua oikeana ystävänä ja kumppanina.

Tunteidemme aikaansaama värähtely välittyy ympäristöömme ja eläimet ovat sille erityisen herkkiä, joten toimikaamme rakkauden ja kiitollisuuden energialla ja värähtelyllä. Hevoset nauttivat siitä.

​Todellinen ystävyys ja luottamus  hevosen kanssa on jotain niin hienoa, minkä toivoisin kaikkien löytävän ja  kokevan. Olen mielelläni auttamassa  myös sinua  löytämään sen.

Oma hevoslaumani on hyvä porukka opettamaan, sillä kaikki ovat  erilaisia luonteiltaan tottakai. Näiden kanssa sinä opit muuttamaan  omaa energiaasi, tunnettasi ja käyttäytymistäsi kullekin sopivaksi.

Hevosten perusluonteissa on paljon eroja ninkuin ihmisilläkin. Niinpä on paljon asioita, mitkä eivät noudata yleistä ohjetta, että näin kuuluu hevosten kansa tehdä. Jokainen hevonen opettaa meille jotain uutta.

Jotkut hevosista ovat lapsellisia ja leikkisiä, jotkut kuvittelevat tietävänsä kaiken, osa haluaa ottaa rennosti ja nautiskella, kun taas toiselle vauhdikas irrottelu on sitä parasta, jotkut taas ovat valmiita pitämään laumastaan huolta turvallisesti, kun taas joku tuntuu aina tarvitsevan ruokaa, jotta elämä olisi tasapainossa  ja sitten on myös niitä, jotka tekevät parhaansa, ettei vaan kukaan pääse  moittimaan.

Hevonen on aina ihmisen peili ja erilaisten hevosten kanssa se heijastus on erilainen.

Ne jotka parhaiten osaavat ja pystyvät mukautumaan kunkin kumppanin tarpeeseen pärjäävät erilaisten hevosten niinkuin ihmistenkin kanssa parhaiten.​

Tottakai on olemassa joitain perussääntöjä toimimisesta hevosten kanssa, mutta sitten kun on asiat oppinut on hyvä ne unohtaa ja antaa  tunteen  ja vaiston ohjata käyttäytymistä.

 Tunne ja tunteminen ja niiden tulkinta ovat tärkeitä. Tunne vaikuttaa ryhtiisi, tapaasi liikkua ja hengitykseesi sekä päinvastoin myös eli jos olet alakuloinen ja muutat tapaasi liikkua ja hengittää tunnetilasi muuttuu.

Helpointa on lähteä muuttamaan asioita muuttamalla tunteitamme. Mieltä/aivoja voi treenata niinkuin lihaksiakin, jolloin oikea ajatusmalli/tunnetila on otettavissa käyttöön tarpeen mukaan niin halutessaan.

Kaikessa yhteistyössä kannattaa ajatella, että molemmat osapuolet saavat jotain yhteisestä tekemisestä ja olemisesta ja toinen mielellään vielä enemmän kuin itse.

Sen minkä toiselle annat saat monin kerroin takaisin

Jaa tämä sivu