Hevosten ja koirien lihas- ym. huoltoa hieronnalla ja shiatsulla 

 HEVOSSHIATSU- hoitaja ja ARCANUM hieroja.

Hieronnasta olen käynyt myös diblomi kurssin ja hoitanut hevosia hieromalla jo -90 luvulta lähtien.

Vuonna 2005 aloin opiskelemaan myös hevosshiatsua, josta suoritin viimeisen kurssini, joka oli tarkoitettu vain lopputyön suorittaneille, keväällä 2016

Keväällä 2019  opiskelin myös koirashiatsua


-20 luvulla olen opiskellut myös energiahoitamista eri tekniikoiden avulla.

Käyn asiakkaiden luona hoitamassa heidän hevosiaan ja tarpeen mukaan opetan myös ratsastusta ja hevosen käsittelyä niin, että ihmiset löytäisivät harmoonisen ja luottavaisen suhteen hevosiinsa. Näin  hevoset pysyisivät terveempinä ja onnellisimpina.

Onnellinen hevonen on myös turvallisempi hevonen.

Ratsastajan vaikutus

Ratsastaja , joka rajoittaa hevosen liikkumista omalla istunnallaan, käsillään tai epäsopivilla varusteilla aiheuttaa jännityksiä hevosen lihaksistoon.

Olet varmasti itsekin kokenut painavan je selkään huonosti sopivan repun aiheuttamat ongelmat. Hevonen on tuntoaistiltaan vielä 7 kertaa herkempi kuin me ihmiset.

Hoidon vaikutus ei kohdistu vain lihaksiin...

SHIATSULLA

Vaikutetaan lihasten lisäksi kaikkiin elintoimintoihin kuten ruuansulatukseen, immunologiaan, verenkiertoon, hormonaaliseen tasapainoon jne

Hoidoilla voidaan auttaa myös luonne -"ongelmissa". Epätasapaino meridiaaneissa aiheuttaa epätasapainoa myös psyykkeeseen ja sitä kautta käyttäytymiseen.

Hevonen, joka on kokenut ihmisen läheisyyden epämiellyttäväksi syystä tai toisesta saa myös huomata hoidon aikana  ihmisen kosketuksen tuoman hyvän olon ja tasapainoinen keho sitten taas tasapainottaa mieltä ja päinvastoin.

 Shiatsulla voidaan antaa ensiapua ja tukihoitoa myös sairauksiin esim. ähkyyn ja kaviokuumeeseen.

SHIATSU Liz Eddien mukaan.:

Shiatsu on luonnonmukainen hoitomuoto, perustuen Kiinalaiseen lääketieteeseen. Kirjaimellisesti sana

”Shi-atsu” tarkoittaa sormillapainelua.

 Hevosshiatsu on kehittynyt käyttäen tuntemusta ihmisshiatsusta yhdistäen siihen hevosille annetun akupunktion tietotaitoa. Shiatsutekniikka sisältää pehmeää painelua sormin, kämmenin ja peukaloin. Kropan ja jalkojen venytyksiä ja rotaatioita unohtamatta.

Hoidettavan alueen valinta perustuu perinteisen Kiinalaisen lääketieteen periaatteisiin: Itämaiseen diagnoosiin.

Akupunktiossa pisteet joihin neulat asetellaan sijaitsevat meridiaaneilla (energiakanava), näitä samoja pisteitä käsitellään Shiatsuhoidon aikana, ilman neuloja. Tarkoituksena on muuttaa energian kulkua meridiaaneilla avaamalla tiukat, kipeät alueet ja houkuttamalla energiaa liikkeelle siellä, missä liike on passivoitunut ja meridiaani tuntuu tyhjältä. Se on energian balansoimista, mikä Kiinalaisessa lääketieteessä edistää hyvinvointia ja on terveyden perusta.

Käytössäni on nykyään myös magneettihoitosauva Deems Device jolla voin tehostaa hoitoa

Hinnat

40km säteellä 70€ yksi hevonen. 

Lisähevoset hevoset samassa paikassa 60€/hepo

40-60km säteellä 80€/hevonen ja lisähevoset 60€


60-70km säteellä yksi 80e/hevonen ja lisähevoset 60e 
Pidemmillä matkoilla sopimuksen mukaan 
Hinnat sis. alv 24%

Koirashiatsu

Olen kouluttautunut hoitamaan myös koiria shiatsulla.

Hinta 45€/ koira asiakkan luona ( sis alv 24€)

Matkakulut lisätään tarpeen mukaan.

Jaa tämä sivu